Posted by Kalle on tammikuu 25th, 2010 |
0 comments
Nyt on sitten kolmen tiimiläisen tämän kauden ehkä tärkein päätapahtuma ohi ja aika pienen kisaraportin.
SM-kisat hiihdettiin viime viikonloppuna Keuruulla kireässä pakkasessa ja aikatauluja sekä matkoja jouduttiin vähän muuttamaan. Mutta kisat saatiin kuitenkin vietyä läpi. Mukana kisaamassa oli Laura A, Hennariikka, Tuomas ja Kalle.
Perjantaina kisattiin sprintissä ja tiimiläisistä oli tulessa Laura A Hennariikka ja Tuomas. Laura oli aika-ajon 14. , mutta tie tyssäsi ensimmäiseen erävaiheeseen hiukan huonon suksienluiston takia. Mahdollisuudet jatkoon olisivat oleet ja siksi Laura olikin hiukan pettynyt. Lauran lopullinen sijoitus oli 15. Hennariikka oli sprintin 46. Myös Tuomas pääsi jatkoon karsinnasta ollen 17. mutta myös tuomaksen tie tyssäsi ensimmäiseen erävaiheeseen. Kuitenkin mies oli tyytyväinen kisaan ja sanoi sen olleen kauden paras sprintti tänä kautena. Tuomaksen lopullinen sijoitus oli 27.
Lauantaina hiihdettiin sitten normaalimatkat vapaalla hiihtotavalla, jotka typistyivät naisilla 5km ja miehillä 10km. Matkaan lähtivät Laura, Tuomas ja Kalle. Laura otti hiukan tuntumaa lumeen ja kun matka lyhennettiin puoleen, niin siihen ei olisi ollut varaa. Ihan Laura ei ollut tyytyväinen kisaan, ilman kaatumista mahdollisuudet olisivat olleet 10 parhaan joukkoon. Eroa kärkeen tuli 1.30. Myöskään matkan lyhentäminen ei ollut Lauran mieleen. Miesten kisassa allekirjoittanut oli 10. ja ylitti oman tavoitteen reilusti ja yllätti varmaan kaikki. Eroa keulaan tuli 1.30. Puolimatkassa olin vasta 18. Kisassa sain hyvin irti itsestäni ja suksi oli hyvä. Tuomas oli päivän kisassa 76. ja eroa kärkeen tuli 3.46. Kisa ei oikein lähtenyt Tuomakselta käyntiin ja mies oli pettynyt sijoitukseen. Vapaa ei tunnu kulkevan.
Sunnuntaina oli vuorossa kisojen päätösmatka takaa-ajo. Mukana olivat Laura A ja Kalle. Laura oli kisassa 5. ja jo huomattavasti tyytyväisempi kuin edelliseen kisaan. Sukset olivat toimineet hyvin ja hiihtokin oli kulkenut. Eroa keulaan tuli vajaa 2 minuuttia ja pronssi oli vain 5s päässä. Suksen vaihtoon tultaessa Laura oli 5. ja vapaan ajoissa 4. Minä kärsin hiukan huonosta lähtöpaikasta ja pertsalla saikin nostella sijaa. Hiihto kuitenkin kulki hyvin myös perinteisellä ja sukset olivat oikein liukkaat. Vaihtoon tultaessa olin 21. Ennen vapaan osuutta oli jo kerennyt syntyä eroa sen verran, että sijoitus ei juurikaan noussut vapaalla ja lopputuloksissa oli 19. ja eroa kärkeen kaksi ja puoli minuuttia. Myös tässä kisassa pääsin tavoitteeseeni.
Osaltani kisat olivat todella positiiviset, mutta Lauran ja Tuomaksen kisat olivat hiukan kaksijakoiset. Tästä nyt kohti kauden loppuja kisoja ja tietysti Kontiolahden SM-hiihtoja maaliskuun lopussa. Tässä vielä linkki kisasivuille josta löytyy kokonaiset tulokset http://www.sm-hiihdot.fi/

Kuvassa allekirjoittanut on lähdössä lauantaina radan kovimpaan nousuun. (Kuva Ari Aalto)
-Kalle-
Posted by Koutsi on tammikuu 18th, 2010 |
0 comments
Kauden ensimmäiset nuorten SM-kilpailut hiihdettiin viikonloppuna Imatralla ja kausi alkoi tiimiläisten osalta mainiosti. Lauantain perinteisen kisassa Antti hiihti upeasti viidenneksi ja Johan seitsemänneksi M18-sarjassa. Hienosti ovat pojat kehittyneet jälleen vuoden aikana. Hennariikka oli myös hiihtämässä viiden sakkiin, mutta valitettavasti kovan vatsakrampin takia joutui keskeyttämään vain vähän yli kilometri ennen maalia. Muiden tiimiläisten sijoitukset olivat: Tuomas M23-sarjassa 21., Jasmin N20-sarjassa 19., LauraH N17-sarjassa 29. ja Samuli M17-sarjassa 82.

Antti ja Johan lauantain palkintojenjaossa
Sunnuntaina hiihdettiin vapaalla ja tiimin parhaan sijoituksen hiihti Hennariikka olemalla viides N18-sarjassa. Antti jatkoi myös hienoja hiihtojaan sijoittumalla nyt yhdeksänneksi. Johanin meno oli vähän väsynyttä ja suksikaan ei ollut paras mahdollinen, sijoitus 21. Jasminilla taas vapaa ja vähän pitempi matka kulki paremmin sijoituksen ollessa nyt 17. Muista tiimiläisistä Tuomas oli 42., Laura 42. ja Samuli 75.
Imatran nuorten SM-hiihtojen tulossivut
Posted by Tuomas on tammikuu 7th, 2010 |
0 comments
Kilpailukausi on jo hyvässä vauhdissa, joten on aika päivitellä tapahtumia tänne blogiin.
Kesällä ja syksyllä olin huomannut olevani hyvässä kunnossa, ehkäpä paremmassa kuin koskaan ennen. Kilpailukauden avasin Saariselän FIS- hiihdoissa. Lähdin kisaan todella luottavaisena. Hiihto kulkikin odotusten mukaan, oli lyöntiä, iskua, terävyyttä ym. Laskutaito oli kuitenkin ratkaiseva tekijä tällä kertaa, sillä kaaduin kaksi kertaa isoimpaan laskuun. Ilman näitä kaatumisia tulos olisi ollut aivan erinomainen, no pystyssä täytyy pysyä mikäli meinaa pärjätä. Marraskuussa kilpailin vielä Puolangalla. Kilpailun aikana ei tuntunut yhtään hyvältä. Keli oli raskaimpia missä olen hiihtänyt. Lopputulos oli kuitenkin hyvä.
Joulukuussa vauhti alkoi hiipumaan. Kontiolahden FIS-kilpailuissa vauhtia oli jo selkeästi vähemmän kuin edellisissä kilpailuissa. Lapinlahden FIS-hiihdoissa meno oli tukkoista eikä viikossa mitään positiivista tapahtunut kun vuorossa oli Vuokatin Scandinavia Cup. 15km perinteisellä oli yksi huonoimmista kilpailuista mitä olen hiihtänyt. Seuraavana päivänä oli sprintti perinteisellä joka oli aivan saman kategorian suoritus. Päätinkin näiden kahden startin jälkeen että en hiihdä enää seuraavaa kisaa sunnuntaina.
Joulunaikaan tapahtui jonkinlainen ”joulunihme” mitä Kuitunenkin toivoi. Pääsin hengähtämään joululoman aikana ja siinä samalla tein hyvää perusharjoittelua. 27.12 Saarijärvellä olin aivan erilaisessa kunnossa kuin olin koko joulunkuun siihen asti ollut. Aloitin todella kovaa koska tuntui, että tänään kulkee. Teemu rauhoittelikin alkumatkasta: ”rauhoita vähän” kuului ladun varresta. No enpä juuri uskonut vaan annoin mennä kun siltä tuntui. Pikkuhiljaa tipuin sijoituksissa, mutta lopputuloksena 9.sija melko kovatasoisessa kans.kilpailussa oli hyvä suoritus. Eroa voittajaan Antti Lampiseen 1.32min ja kakkoseen Olli Ohtoseen 1.03min, mikä on vähemmän kuin koskaan ennen. Uudenvuodenpäivä kisailtiin Seinäjoella. Sama tahti jatkui siellä ja olin 7.lopputuloksissa. 32 sekuntia voittaja Henri Jeloselle jääneenä.
Reilun viikon kuluttua kilpaillaan nuorten SM-hiihdot Imatralla ja siitä seuraava viikonloppuna yleisen sarjan SM-kilpailut Keruulla, jossa hiihdän sprintin perinteisellä ja 15km vapaalla.
-Tuomas-