Posted by Koutsi on helmikuu 28th, 2010 |
0 comments
Tiimin kauden ensimmäinen suomenmestaruusmitali tuli Mikkelin nuorten SM-hiihdoissa, kun Antti hiihti toisen osuuden EHS:n pronssia saavuttaneessa M20-sarjan joukkueessa. Onnittelu Antille! Antti hiihti hienon osuuden ollen koko osuutensa kolmanneksi nopein ja nosti joukkueen kahdeksannelta sijalta kolmanneksi. Joukkueen muut hiihtäjät olivat ensimmäisellä osuudella Tero Hännikäinen ja ankkurina Esa Vilhunen. Antti kävi kovan kamppailun viestipaikastaan Johanin kanssa, joka sitten tällä kertaa aloitti hienosti EHS:n M18-sarjan joukkueessa tullen vaihtoon kuudentena vain 13 sekuntia keulasta. Samuli ankkuroi lopulta joukkueen sijalle 16. Hennariikka hiihti hienon hiihdon LHS:n N20-sarjan toisella osuudella olemalla osuuden toiseksi nopein ja nostamalla oman joukkueensa kisan kärkeen. Lopputuloksissa LHS:n joukkue oli 6. Kristiina hiihti PaVe:n N18 sarjan ankkurina joukkueen ollessa 13.

Antti uran ensimmäinen hiihdon SM-mitali kaulassa Teron ja Esan kanssa
Sunnuntain henkilökohtaisilla pitkillä matkoille tuli sitten melkoisen haastava “voitelukeli”. Tyttöjen hiihdot kaatuivatkin jäätyneisiin suksiin, ja sekä Laura että Hennariikka joutuivat keskeyttämään. Pojille ehdittiin onneksi vaihtaa alle pitopohjat ja Johan hiihtikin hienosti tähän mennessä parhaan SM-sijoituksen olemalla neljäs. Antin pitopohjat eivät pitäneet ihan riitävällä tavalla, mutta Antti taisteli tasurillakin kymmenneksi. Myös Samuli hiihti uransa parhaan SM-sijoituksen sijoittumalla sijalle 36.
SM-kisasivut ja tulokset
Posted by Koutsi on helmikuu 28th, 2010 |
0 comments
LauraA hiihti lauantaina kolmanneksi perinteikkäässä Finlandia-hiihdossa Lahdessa. Naisten kärkikolmikko eteni pitkään yhdessä, mutta jyrkässä haarakäyntinousussa noin 10-15 kilolmetriä ennen maalia tuleva voittaja Liisa Anttila sekä Heli Peltonen pääsivät hieman karkuun. Laura ei enää missään vaiheessa tavoittanut kärkikaksikkoa, ja näin tehtäväksi jäi varmistella kolmas sija. Kaikki miehetkin mukaan lukien Lauran sijoitus oli 66.
Finlandia-hiihto 2010>
Posted by Koutsi on helmikuu 14th, 2010 |
0 comments
Aluemestaruuskisat jatkuivat keskiviikkona vapaan sprinteillä Hollolassa ja tiimiläisten menestys jatkui hyvänä. Aluemestaruuteen hiihtivät sekä Kristiina että Hennariikka. Laura sai lisäksi pronssia. Sunnuntaina hiihdettiin sitten pitkät matkat yhteislähtönä Lohjan Muijalassa. Hennariikka jatkoi hyviä hiihtojaan ottamalla jälleen kultaa. Kalle oli miesten tiukassa 30 km:n kisassa kuudes ja alumestaruustuloksissa hopealla. Laura sijoittui omassa sarjassaan seitsemänneksi.
Kauden aluemestaruuskisojen saldona tiimille siis kuusi henkilökohtaisten matkojen mestaruutta, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Posted by Koutsi on helmikuu 7th, 2010 |
0 comments
Viikonlopun Helsingin, Uudenmaan ja Lahden piirien yhteisissä aluemestaruuskisoissa Paloheinässä tiimiläiset saavuttivat lauantain henkilökohtaisilla matkoilla hienosti kolme mestaruutta! Kristiina voitti N16-sarjan, Laura N17-sarjan ja Johan M18-sarjan. Lisäksi Hennariikka oli toinen N18-sarjassa ja Jasmin kolmas N20-sarjassa. Eli tiimille yhteensä viisi mitalia! Muista tiimiläisistä Kalle oli miesten sarjassa neljäs ja Samuli myös neljäs M17-sarjassa.

Laura matkalla aluemestaruuteen!
Sunnuntain viesteissä tiimiläisten menestys jatkui. Kultaa ottivat omissa joukkueissan Kristiina, Hennariikka ja Johan sekä hopeaa Kalle ja Laura.
Posted by Koutsi on helmikuu 1st, 2010 |
0 comments
Nuorten pohjoismaiden mestaruuksista hiihdettiin viikonloppuna Kuopiossa. Tiimiläisistä kansallisessa ryhmässä hiihtivät Hennariikka, Antti ja Johan. Kisat alkoivat perjantaina vapaan sprintillä. Hennariikka meni karsinnasta helposti jatkoon olemalla aika-ajon 17. Alkuerissä alku sujui hienosti, ja Hentsu johti eräänsä yli puoleen matkaan saakka, mutta loppu ei sujunutkan enää ihan niin hyvin ja sijoitus oli viides. Loppusijoitukseksi jäi 23. Johan jäi tällä kertaa karsintaan sijoituksen ollessa 34.
Lauantain tyttöjen perinteisen 5 km:lla Hennariikka oli 37. Poikien 10 km:lla Antti hiihti hienosti ollen 21. Antti oli viidenneksi paras suomalainen ja ns. kansallisen ryhmän paras. Johanin sijoitus oli 39. Suomalaisten päivän kruunasi Sami Lähdemäki voittamalla tiukan kamppailun jälkeen Pohjoismaiden mestaruuden!
Sunnuntain viesteissä kaikki tiimiläiset oli valittu Etelä-Suomen aluejoukkueisiin. Tyttöjen viestissä Hennariikka hiihti ankkuriosuutta ja ankkuroi joukueen sijalle 11. Poikien viestissä Antti aloitti viestin hienosti tullen vaihtoon yhdeksäntenä aivan Suomen I-joukkueen tuntumassa ja vain vähän yli 20 sekunttia keulasta. Johan hiihti toisella osuudella ja joutui antamaan periksi pari sijaa. Joukkueen ankkurina hiihti Tomi Järvinen. Lopputuloksissa Etelä-Suomen joukkue oli 11. ja toiseksi paras Suomen aluejoukkueista, edelle ehti vain Lapin joukkue.