Uuden kauden kuvioita ja yhteenvetoa edellisestä
Hiihtokausi on paketissa, ja viime viikot ovat olleet palaverien täyteisiä, kun jokaisen urheilijan kanssa on käyty henkilökohtaisia kehityskeskusteluja ja suunnittelupalavereja tulevalle kaudelle. Muutenkin tiimin toiminnan tehostaminen ensi kaudeksi on vaatinut aika paljon aikaa, puhelinsoittoja ja neuvoitteluita eri tahojen kanssa. Tiimin on aktiivisesti yrittänyt löytää itselleen uusia yhteistyökumppaneita melko laajan ja kattavan leiritoiminnan tukemiseksi, ja ensimmäiset sopimukset onkin jo solmittu. Lisäksi tiimi on päättänyt hankkia Trimtexiltä uudet kesäharjoitteluasut, jotta tiimii näkyy myös kesällä.
Palatakseni vielä hieman viime kilpailukauteen, oli se tiimin osalta kokonaisuudessaan hyvin onnistunut. Tiimiläiset saavuttivat henkilökohtaisilla matkoilla aikuisten SM-kisoissa kolme sijoitusta kymppisakkiin ja nuorten SM-kisojen osalta yhdeksän sijoitusta kymppisakkiin. Henkilökohtainen mitali jäi harmittavan lähelle Johanin ollessa neljäs Mikkelissä. LauraA, Antti ja Hennariikka olivat parhaillaan viidensiä. Lauralle tuli kaksi edustustehtävää kansallisessa ryhmässä maailmancupissa ja samoin kolme hiihtäjää oli mukana nuorten pohjoismaiden mestaruuskisoissa. KLL:n kisoissa tuli lisäksi kolme sijoitusta kymmennen joukkoon. Näiden lisäksi Antti otti kultaa sivulajissaan hiihtosuunnistuksessa ja Jasmin pohjoismaiden mestaruuden ratakävelyssä. Tästä on hyvä lähteä uuteen harjoituskauteen, ja ensi talvena tiimin selvänä tavoitteena onkin avata se mitalitili SM-kisoissa.
-Koutsi-



