Arkisto joulukuu, 2010

Skandinavia Cup Norja

Alkukauden ja Kuusamon hyvät hiihdot toivat Lauralle maajoukkuen paikan Norjan Savalenin Skandinavia Cupin osakilpailuhin. Tiimiläisistä maajoukkueen ulkopuolisena oli mukana myös Kalle. Kisat alkoivat perjantaina vapaan normaalimatkoilla. Naisilla oli ohjelmassa 10 km ja miehillä 15 km väliaikalähdöillä. Laura hiihti tasaisen hiihdon sijoituksen ollessa kovassa seurassa 9. ja paras suomalaisista. Oikein optimaalisella hiihdolla olisi ollut mahdollisuus ehkä kuudenteen sijaan, mutta hyvä suoritus kuitenkin. Norjalaiset ottivat kisassa neloisvoiton Marte Eldenin johdolla.

Miesten kisassa Kalle jatkoi kauden hyviä vapaan hiihtojaan ollen 157 maalin tulleen joukossa sijalla 53. Suomalaisista Kalle oli seitsemänneksi paras, Mikko Koutaniemen ollessa parhaana suomalaisena 12. Norjalaiset veivät miesten puolella jopa seitsemän ensimmäistä sijaa.

Launtaina olivat ohjelmassa vapaan sprintit. Laura oli aika-ajoissa hienosti jälleen parhaana suomalaisena 7. Alkuerässä alku lähti Lauralta loistavasti, mutta lopussa tuli vähän kontakteja ja Laura jäi harmittavasti eränsä neljänneksi, eikä aikakaan aivan riittänyt jatkoon. Näin Lauran loppusijoitukseksi jäi 18. Kalle oli miesten aika-ajossa sijalla 108.

Sunnuntain perinteisen normaalimatkojen kisat jouduttiin sitten lopulta perumaan pakkasen takia.

SC Norja 17.-19.12.2010 Tulokset

Kalle onnellisena palkinnoksi saamansa satukirjan kanssa