Arkisto toukokuu, 2011

Testejä, testejä …

Tiimin kauden ensimmäinen “leiri” pidettiin viime viikon lopulla ja leirin teemana olivat testit. Torstaina aloitettiin mattotesteillä Pajulahden urheiluopistolla. Matolla kävivät torstaina LauraH, LauraA, Jere, Kalle, Antti ja Johan. Nyt tulevana keskiviikkona saman testin tekevät vielä Kristiina ja Samuli. Perjantaina jatkettiin rauhallisemman pertsan rullahiihtolenkin muodossa, mutta lauantaina testit jatkuivat taas aamupäivän 3000m testijuoksulla Kauniaisten kentällä ja iltapäivän nopeus-, loikka- ja voimatesteillä. 3000 metrillä nähtiin taas useita uusia henkilökohtaisia ennätyksiä, päivän nopeimman ajan juoksi kuitenkin kirittäjänä ollut Janne Mononen. Iltapäivän nopeus- ja voimatestit pidettiin Leppävaarassa ja niissäkin tulokset olivat mukavasti parantuneet viime syksystä. Leiri päättyi sunnuntaina pitkään yhdistelmälenkkiin Siikajärven ympäristössä. Ensin hiihdettiin vapaan rullilla Siikajärven ympäristön mäkisiä autoteitä ja lopuksi juostiin Nuuksion erämaan hienoilla poluilla. Leirin aikana treeneissä mukana olivat tiimiläisistä LauraH, LauraA, Kristiina, Kalle, Antti, Jere, Johan ja Samuli.

Tiimin seuraava leiri alkaakin sitten jo viikon päästä Norjan Sognefjelletissä. LauraA tosin lähti paikalle jo tänään A-maajoukkueen mukana.

Vatsalihastesti menossa...

Samuli matolla

Laura A-maajoukkueeseen!

Laura Ahervo on valittu ensi kaudeksi Suomen A-maajoukkueeseen. Viime talven useat hienot hiihdot SM-kilpailuissa ja Skandinavia Cupissa vakuuttivat valmennusjohdon, ja Laura valittiin nyt ensimmäistä kertaa liiton ryhmiin ja heti suoraan A-maajoukkueeseen. Matka kohti maailman huippua sai taas uuden askeleen ja valmentautumisen tuki kovien maajoukkueleirien kautta paranee taas entisestään.

Uutinen maajoukkuevalinnoista Suomen Maastohiihto ry:n sivuilla: Maastohiihdon maajoukkueet kaudelle 2011 – 2012 valittu