Arkisto syyskuu, 2011

Tuomon Duathlon

Tiimin kesäkisakauteen kuului perinteinen Tuomon Duathlon -kilpailu Vihdissä. Lajeina olivat vapaan rullahiihto, maastojuoksu ja rullahiihto tasatyönnöllä. N16-sarjassa Jatta hiihti ja juoksi selvään voittoon, ja miesten sarjassa Antti sijoittui neljänneksi ja Johan pienien väline- ja selkäongelmien jälkeen seitsemänneksi. Miesten sarjan voiton vei tiimiläistenkin kanssa ahkerasti leireillyt Janne Mononen.

Jatta vauhdissa

25.9.2011 Tuomon Duathlon tulokset

Vauhtia talveen Otepään rullahiihtoparatiisista

Kauden neljäs tiimin leiri pärähti käyntiin Viron Otepäässä. Matkaan lähdettiin tusinan ”etelänmatkaajan” voimin. Leirille osallistuivat tiimiläisistä Koutsi, Hentsu, Jatta, Laura H, Noora, Kalle, Tuomas, Eeva ja allekirjoittaneet sekä tiimin ulkopuolisista hiihtäjistä Samuli O ja Santeri. Toisille kesäloman loppuun ja toisille koulun alkuun sijoittuneen leirin ohjelma oli aikaisempia leirejä paljon tehopainotteisempi. Leiriohjelmaan mahtui kuitenkin myös lihaskestävyys -ja nopeusharjoitteita, eikä pitkiä peruskuntolenkkejäkään vielä täysin unohdettu.

Tehotreenejä vedettiin mitä erilaisimmilla elementeillä ja välineillä. Hapot korvissa tuli muun muassa kiskottua pertsaa, tasuria ja sauvajuoksua. Etenkin Apteekkarinmäen kutosen kiertäminen sauvajuosten oli hienoa, vaikka polun varressa kasvavien pähkinäpensaiden herkut kolahtelivatkin tiukkojen ajolinjojen takia otsaan. Leirin tärkein tehotreeni oli kuitenkin viimeisenä päivänä: jo aamiaisella kuka tahansa ulkopuolinen saattoi huomata leiriläisten olemuksesta elintärkeään leirikisaan valmistautumisen. Leirikisasta tulikin onnistunut, sillä ennätykset rikkoontuivat hurjalla tahdilla. Tyttöjen leirikisan voiton vei Hentsu. Pojissa äärimmäisen tiukan sekuntikamppailun jälkeen pisimmän korren vei Tuomas.

Leirin lenkeistä se pisin, neljän tunnin triathloni oli vuorossa keskiviikkona. Perinteisen rullat vaihtuivat Käärikussa lenkkitossuihin. Lenkkitossuja kulutettiin ja kasteltiinkin sitten Viron omalla UKK-reitillä, joka erosi melko lailla suomalaisesta kaimastaan, joskaan ei huonossa mielessä. Nopeasti hujahtaneen 15km trail runningin jälkeen pujoteltiin jälleen monoja jalkaan vapaansuksia varten.

Otepäässä todistettiin myös vääräksi vanha uskomus, ettei leireillä ole mahdollista tehdä kouluhommia. Tiimin kouluikäisistä nimittäin lähes jokainen nähtiin joko otsa rypyssä matikan kirjaan syventyneenä tai maantieteen tenttiä tekemässä alan opiskelijoiden valvovan silmän alla. Vapaa-aika ei kuitenkaan ollut pelkkää pänttäämistä, vaan palautumista hoidettiin aktiivisesti muun muassa pingiksen ja frisbeegolfin parissa. Kävivätpä terhakkaimmat leiriläisistä myös Otepään Seiklusparkissa uhmaamassa painovoimaa.

Kaikkiaan leiri sujui mallikkaasti, eikä kaatumisia tai pahoja simahtamisia nähty. Myös Viron ilmasto helli leiriläisiä auringolla tarjoten etelänmatkaajille vielä viimeisen tuulahduksen kesästä ennen palaamista takaisin Suomen syksyisiin harjoitusoloihin. Leirin kruunasi Tehvandin vieraanvarainen ja huomaavainen henkilökunta, joka muonitti vieraansa ja varmisti tiimille majoituksen ensi vuodellekin. Aika vain näyttää, missä vuoden päästä yövymme, kun itse Tehvandin pääbunkkeri on silloin remontissa.

Matkatavaratetriksessä meinasi tulla Game Over, kun paluumatkalla takakonttitilaa kului enemmän muun muassa Koutsin uusien maastolenkkarien takia.

Allekirjoittaneiden välineet ovat nähneet ehkä jo liikaa kilometrejä ja päivitystä varusteisiin tuleekin, viimeistään ilmastointiteipin loputtua.

Terveisin, Samuli ja Johan